Viestintäasiantuntija, yhteiskunnallinen keskustelija:

Vihaviestinnän näkyväksi tuominen auttaa ilmiön taltuttamista

Osallistun aktiivisesti julkiseen keskusteluun turvallisuuspolitiikasta ja maahanmuuttokysymyksistä omassa blogissani ja sosiaalisessa mediassa sekä kolumnistina Yleisradiossa ja Karjalaisessa. Osa kommentoijista, joskus suurikin osa, pyrkii nimenomaan vähättelemään näkemyksiäni ja asiantuntemustani. Usein kuvio on se, että kun häiritsijöillä ei ole perusteltuja kommentteja tai argumentteja aiheesta, he pyrkivät vähättelemään minua.

Vihamielisten viestien kaava on selkeä ja toistuva, ja usein asialla ovat samat hyökkääjät. Pohjimmiltaan viesti on yksinkertainen: olen paha tai hullu tai molempia. Fundamentalisteille eli politiikan, uskonnon tai minkä vain aiheen mustavalkoisen maailmankuvan omaksuneille maailma on polarisoitunut ja siinä on kahdenlaista sakkia, hyvät eli he, ja pahat eli muut.

Suurin osa ihmisistä on aina järkeviä, mutta pieni vähemmistö voi äänekkäänä muuttaa ilmapiiriä. Nimettömästi häiritsevät yleensä varmaan tietävät, etteivät he käyttäydy sopivasti ja viisaasti, ja siksi piileskelevätkin nimimerkkien takana. Verkko on uusi villi länsi, joka vielä odottaa suitsimistaan. Nyt on vain kestettävä kuohuntaa.

Osa häiritsijöistä viestii nimellään. Jos yhtään tarkastelee heidän profiilejaan, näkee  selvästi, millainen arvo- ja ajatusmaailma heitä ohjaa. Heidän elämäntilanteensa ei usein muutenkaan vaikuta kovin hääppöiseltä. Varsinkin äärioikeiston toimijoilla on tapana videoida kaikki mahdollinen nähtäville esimerkiksi YouTubeen.

Olen tottunut ja valinnut roolini, nykyään olen paksunahkainen. Poistan kuitenkin kommenttiviestejä blogistani, varsinkin jos viesteissä käydään muita ihmisiä vastaan. Itseeni kohdistuvat yleensä jätän, koska ne ovat usein niin järjettömiä että toimivat kommentoijaa vastaan. Twitterin vihamielisiä viestijöitä hiljennän eli suljen heitä omasta viestivirrastani. Facebookissa on vähemmän hörhöjä liikkeellä, koska siellä on vaikeampi piileskellä nimimerkin takana, mutta suljen heitä myös siellä näkyviltäni tai poistan kokonaan.

Olen tuonut valikoidusti julki häirintä- ja vihaviestikokemuksiani. En häpeä, vaikka saan viestejä, joiden tarkoitus on näyttää minut huonossa valossa. Kenenkään ei pidä hävetä vihaviestien kohteeksi joutumista. Näkyväksi tuominen on yksi keino ilmiön taltuttamiseen.


Nykykulttuurin tutkija:

Häiritsevät viestit eivät ole yhdentekeviä

”Taas näitä vihapuhekotkotuksia, etkö muuten julkisuutta saa”, kommentoi eräs mies kerrottuani sukupuolittunutta vihapuhetta käsittelevästä artikkelistani Twitterissä. Minulle on lähetetty useita kymmeniä ikäviä viestejä Twitterissä ja sähköpostissa. Paikallislehdessä ilmestyneen haastatteluni jälkeen tuli käsin kirjoitettuja kirjeitä. Viestien tavoite on aina sama, asiantuntemukseni kyseenalaistaminen, kuten tässä twiitissä: ”Nyt on tainnut dosentti päästä pölyttymään yliopiston kaapissa liiaksi.”

Viesteissä vähätellään osaamistani ja kyseenalaistetaan tutkimustiedon oikeellisuutta, usein kärjekkäin ja populistisin vastakysymyksin. En vastaa viesteihin, koska olen jo perustellut somekeskustelun käynnistäneissä lehtijutuissa, miten olen tuottanut sen tutkitun tiedon, josta kerron. En usko, että inttäminen auttaisi tai edistäisi mitään. Sen sijaan julkinen keskustelu vihaviesteistä on tärkeää. 

Kun avaan ikävän viestin, ensimmäinen ajatukseni yleensä on, että jaahas, tää on taas tätä. Onneksi ei sentään tule uhkaavia tai pelottavia viestejä - yhtä puhelimen vastaajaan taltioitunutta moskeijan rukouskutsunauhoitetta lukuun ottamatta. Uhkaukset ilmoittaisin heti poliisille.

Viestit eivät kuitenkaan ole yhdentekeviä vaan ahdistavia. Niiden retoriikka pyrkii kyseenalaistamaan akateemista, varsinkin ihmistieteellistä osaamista. Koska itse tutkin populismia ja vihapuhetta erityisesti sukupuolittumisen ja rodullistamisen näkökulmasta, saamieni viestien ideologiset sisällöt on helppo tunnistaa. Minua suojaa se, että pystyn etäännyttämään itseäni näkemällä ikävät viestit yhteiskunnallisten ilmiöiden indikaattoreina.

Viestien lähettäjät eivät kerro taustatietojaan, mutta monet heistä kannattavat oikeistopopulisteja, jotka haluavat edistää valkoisten ylivaltaa, naisvihaa ja muukalaisvastaisuutta. Osaamistani kyseenalaistavat viestit ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta miesten lähettämiä.


Yläkoulun opettaja:

Somehäirintää pitää yrittää pysäyttää

Loukkaavat kuvat ehtivät olla näkyvillä Instagramiin nimelläni ja kuvallani perustetulla valetilillä parisen päivää, ennen kuin tekijät sulkivat sen. Yhdessä pornografisessa kuvassa näkyi seksuaalinen akti, jossa mieshenkilön kasvoiksi oli kuvamanipulaation keinoin vaihdettu kasvoni. Toisessa kuvissa kasvokuvani oli liitetty natsille, kolmannessa pyörätuolin käyttäjälle, ja niin edelleen.

Kuviin oli kirjoitettu nimeni ja ammattini. Osa Instagram-ryhmän kaikkiaan lähes sadasta jäsenestä oli kommentoinut kuvia loukkaavasti. Näin kuvat koulupäivän jälkeen kotisohvalla tablettia selatessani, koska joku oli tägännyt minut. Tägääminen oli joko tarkoituksellista, jotta saisin tietää pilkkasivusta, tai se oli vahinko, jonka avulla sain selville, että tällainen sivu on olemassa.

Ryhdyin samana iltana tallentamaan kuvia ja kommenttitekstejä. Olin yhteydessä poliisiin ja kysyin neuvoja. Aamulla kerroin häirinnästä rehtorille ja aloitimme yhdessä mahdollisten tekijöiden selvittämisen. Selvittäminen ei ollut vaikeaa, koska oppilaiden nimet ja profiilikuvat olivat näkyvillä. Rehtori kehotti minua tekemään rikosilmoituksen, kuten poliisikin. Tein rikosilmoituksen vielä samana päivänä.

Tilanteessa on monta puolta: Nuoret ovat alle 15-vuotiaita, eli tuomioita he eivät tulisi saamaan, mutta kunnianloukkauksesta he voisivat joutua maksamaan vahingonkorvauksia. Poliisi kertoi, että yksi vaihtoehto olisi ollut edetä lastensuojeluilmoitusten kautta sovitteluun, mutta päätin tehdä rikosilmoituksen ja vaatia tutkinnan. Tämä on mielestäni ainoa oikea tapa toimia tilanteessa siksi, että tekijöille ja heidän lähipiirilleen pitää välittää vahva viesti siitä, että yksityisyyden raja on ylitetty.

Menemme kuitenkin lopulta sovitteluun, jonne tulee myös poliisi paikalle. Minusta tärkeintä on tehdä selväksi, että ketään ei saa eikä voi kiusata ilman seurauksia. Ellei kiusaamista saada katkaistua, se laajenee ja pahenee.

Yläkoululaiset häiritsevät toisiaan somessa julmasti ja ikävästi päivittäin, ja myös opettajia jonkin verran. Ei ole tavatonta, että opettajia tägätään milloin mihinkin ryhmiin kiusaamismielessä. Häirinnän estämiseen ja näkyväksi tekemiseen on hyvin vähän keinoja.

Huoltajia on tietenkin informoitu. Olen tehnyt työsuojeluilmoituksen ja pitänyt pääluottamusmiehen ajan tasalla. Ammattiliitolta olen saanut neuvoja ja tukea. Olemme opettajien kesken puhuneet somehäirinnän hillitsemisen keinoista.


Tutkiva toimittaja:

Vaikuttamisyritykset olivat ikäviä mutta tuloksettomia

Hurjistuneen miehen puhelut olivat räyhääviä, vähän pelottaviakin. Hän painosti minua vaikenemaan yrityksensä tuotteiden ongelmista reportaasissa, jonka julkistaisimme jonkin ajan kuluttua. Olin ollut häneen yhteydessä selvittääkseni hänen yrityksensä käyttämän tehtaan tuotanto-olosuhteita.

Häirintäsoitot olivat päivittäisiä. Puhelut olivat pitkiä. Hän lähetti minulle sähköpostissa lukuisia viestejä, jotka olivat välillä aggressiivisia ja välillä marttyyrinäänisiä vuodatuksia. Kerran hän houkutteli minua mukaansa luksusmatkalle, ”jolta ei mitään puuttuisi”, jos lähtisin tutustumaan tuotteiden tuotanto-oloihin hänen kanssaan. Kieltäydyin tietenkin matkasta. Välillä hän kehui ampumataitoaan ja aseitaan samaan hengenvetoon kun ilmaisi vastustavansa tutkimustulostemme julkaisemista. Hän myös syytti meitä terveysongelmistaan.

Olin puhelimessa tiukka mutta asiallinen ja lopetin puhelut lyhyeen eri tekosyillä. Kun yrittäjän äänenpainot alkoivat koventua, aloin pelätä perheeni puolesta. Mietin yhteydenottoa poliisiin ja lähestymiskiellon hankkimista soittelija-uhkailijalle. Lopulta painostussoitot harvenivat, ja sitten niitä ei enää tullut. Tietojemme julkaisemista uhkailu ei estänyt. 

Häirintäsoittelija ei ollut ainoa lajissaan, näitä tulee aina silloin tällöin. Olen myös esimiesasemassa tukenut työntekijää, joka sai päivittäin häirintäsoittoja suuren, kansainvälisen elektroniikka-alan yrityksen edustajalta. Soitot saattoivat venyä tuntiin, pariinkin, eikä työntekijäni raaskinut keskeyttää niitä. Ne veivät häneltä aikaa ja energiaa.

Puhelujen sisältö oli liirumlaarumia soittajan perheen arjesta ja työstä. Tässäkin tapauksessa soittelijan tarkoitus oli häiritä työskentelyämme. Hän toivoi tuotteilleen myönteisempää julkisuutta, kuin mitä pelkäsi saavansa. Lopulta sain sovittua työntekijän kanssa, että puhelut keskeytetään alkuunsa tai niihin ei enää vastata.


Kihlakunnansyyttäjä:

Maalituksen kohteeksi voi joutua asemansa vuoksi

Tein haun omalla nimelläni internetissä. Löytyi esimerkiksi sometili, jonka haltija pyysi seuraajiaan etsimään ja toimittamaan itselleen mitä vain minua koskevaa ikävää tietoa. Tilanne on ikävä kyllä yleinen ja tuttu monille oikeuslaitoksessa. Joku siis yritti käynnistää maalittamistani. Aineistoa ei näköjään löytynyt, koska en ole joutunut informaatiovaikuttamisen kohteeksi.

Olen itse kaventanut omaa sananvapauttani rajaamalla sometilieni avoimuutta, enkä muutenkaan päästä mitään henkilökohtaista tietoa tai kuvamateriaalia julkisuuteen. Viranomaisvastaiset tahot saattavat nimittäin napata jonkin yksityiselämän tilanteessa otetun valokuvan ja kehystää sitä ikävällä ja väärällä informaatiolla esimerkiksi valemediassa.

Tavoitteena on, että viranomainen joutuisi ikävään valoon ja hän näyttäisi olevan pätemätön tehtäväänsä. Viranomainen voi joutua maalittamisen kohteeksi, jos viranomaispäätöstä ei koeta oikeudenmukaiseksi. Korkeassa asemassa toimivia yritetään usein maalittaa jo virka-asemansa perusteella.   

Joku myös kertoi somessa julkisesti, että hän oli juuri tehnyt minua koskevan rikosilmoituksen. Rikosilmoitus on yksi niistä monista keinoista, joita viranomaisvastaiset henkilöt käyttävät yrittäessään horjuttaa kansalaisten luottamusta oikeuslaitosta kohtaan. Rikosilmoituksilla on Suomen lain mukaan kirjaamispakko, ja turhat ilmoitukset ovat väline oikeuslaitoksen kuormittamiseen.  

Vien kaikki häirintätapahtumat tiedoksi esimiehelle ja työsuojeluorganisaatiolle. Kaikkien pitäisi tehdä niin.


Tutkija, poliitikko:

Twitter-myrskyjä kohdistetaan oikeudenmukaisuuden puolustajia vastaan

Häiritsijätyypeissä on eroja. Etuoikeutetut ovat häiritsijöinä erilaisia kuin surkeat öyhöttäjät. Kutsun öyhöttäjiksi heitä, jotka viestittävät tavallisesti aamuyön tunteina eri kanavilla ja eri tavoin muotoiltuna jotakin sen tyylistä kuin ”vittu sä olet sekasin hullu ämmä”. Useinkaan en tiedä, mihin haukkuminen liittyy ja mistä viestissä oikein on kyse, kun aamulla selaan niitä lävitse.

Saatan omien voimieni ja tilanteen salliessa lähettää jollekulle heistä vastausviestin, jossa toivotan aurinkoista päivää ja että hän vihan lietsomisen sijaan alkaisi käydä rauhallista ja asiallista keskustelua. Joskus sellainen keskustelu on lähtenyt käyntiin.

Facebookissa moderoin seinältäni tarkoituksellisen häirinnän ja haukkumisen pois. Asiallinen kritiikki ja keskustelu saa sen sijaan mielestäni olla särmikästäkin.

Tasa-arvoa ja feminismiä tutkivat ja poliitikkoina oikeudenmukaisuutta puolustavat naiset, minä mukaan lukien, saavat järjestelmällisesti häiritsevää palautetta myös toisenlaiselta miesryhmältä. Tarkoitan sellaisia etuoikeutettuja miehiä eri ammattiryhmistä, jotka lähtevät pienenkin mahdollisuuden huomatessaan nostamaan esimerkiksi Twitter-myrskyä varsinkin naisten asemaa sivuavissa aiheissa.

He pyrkivät usein vetämään kaverinsa mukaan keskusteluun, ruokkivat valta-asemansa turvin ikävää ilmapiiriä ja ylläpitävät naisvihaa. Moni myönteisempi keskustelija kaikkoaa näiden aggressiivisten miesten pelossa, kun keskustelu viedään yleiseltä tasolta henkilökohtaisuuksiin. Lopulta tasapainoinen keskustelu monista muistakin aiheista jää ohueksi. Häirintä pitäisi nähdä ratkaisua vaativana yhteiskunnallisena ongelmana.

Vihapuhe kaventaa sananvapautta. Mitä harvempi uskaltaa ja haluaa puolustaa julkisuudessa ihmisoikeuksia, sitä suurempi vihapuhekuorma heille jää.


Biologi, yrittäjä:

Häirinnän jälkiselvitys on esimiehen vastuulla

Maanomistaja soitti minulle vihaisena, että hänen maillaan ei mitään luontokartoituksia tarvitse tehdä, älkää tänne tulko. Hän yritti selvästi pelotella minua ja vihjaili, että naapuri kulkee maillaan aseen kanssa ja voi tulla katsomaan, kuka siellä kulkee. Olimme aloittamassa merenrannan kartoitusta. Se oli tyypillinen kunnan tilaus: on kaavaprosessi meneillään, ja halutaan varmistaa, ettei alueen rakennustoiminta häiritse uhanalaisia lajeja.

Kartoituksesta oli tiedotettu, ja tiedotteessa oli minun yhteystietoni. Kiukkuisia maanomistajia kohtaan aina silloin tällöin, mutta varsinainen uhkailu on kuitenkin harvinaista. Poliisille ei ole tarvinnut viedä yhtään tapausta, mutta olen selvästi kertonut, että niin teen, jos häirintä jatkuu. Ikävää palautetta on tullut joskus myös luonnonsuojelijoilta, jos heidän mielestään meidän olisi pitänyt tehdä kartoitus eri tavoin kuin mitä olimme tilaajan kanssa sopineet.

Luontokartoitukset tehdään usein yöllä tai varhain aamulla. Esimiehenä ohjeistan kartoittajat kentälle. Heistä osa on alalle valmistumassa olevia tai juuri valmistuneita nuoria naisia ja miehiä, joilla ei ehkä ole aiempaa kokemusta ikävistä asiakkaista. Joskus olen heitä ohjeistanut, että uhkaavasta tai häiritsevästä tilanteesta pitää lähteä ja jättää vaikka työ kesken, inttämistä paikan päällä pitää välttää ja että kaikki jälkiselvittelyt ja yhteydenotot hoidan minä.

Tilanteita on monenlaisia, usein harmittomia. Yhdellä yökeikalla joku herra pyöräili aamutakki lepattaen tarkistamaan, mitä täällä tehdään, ja toinen isäntä lompsi kumisaappaissa kalsarisillaan sanailemaan. Joskus on eräpoliisi tullut ilmiannon vuoksi katsomaan, olemmeko linnunmunavarkaita. Koirat ovat välillä irti, vaikka alueen asukkaille olisi tiedotettu, että alueella tehdään kartoituksia myös yöllä ja aikaisin aamulla.

Parissakymmenessä vuodessa olen aika paatunut häirinnän vastaanotossa, oli se sitten sanailua maastossa tai kiusantekoa autolle. Auto on saatettu peräkärryllä kiilata ahtaalle, kirosanaviestejä on jätetty tuulilasiin, lippusiimaa auton ympäri. Riskinä on myös, että metsäautoteillä lukitaan puomit niin, ettei pääse takaisin. Kun tuulilasissa on tieto hankkeesta ja kartoittajan yhteystiedot, se selvästi vähentää häirintää.


Esikoulun opettaja:

Hae heti esimieheltä apua ja tukea

Esikoululaisen äiti alkoi soitella minulle tiheästi. Hän väitti ilman perusteita, etten ole pätevä, ja moitti siitä, että ylipäätään olin tullut koululle opettajaksi. Hän kyseenalaisti ammattitaitoni ja väitti minun toimineen oppilaiden kanssa milloin milläkin tavalla väärin. Puhe oli aivan tuulesta temmattua ja epäreilua senkin vuoksi, että juuri hänen lapsensa vei luokassa ylivoimaisesti eniten opettajan aikaa ja voimia.

Nyt jälkikäteen ajatellen minun olisi pitänyt ryhtyä aivan heti toimiin tilanteen purkamiseksi, ennen kuin sekä minun että koulun maine alkoi vaarantua ja oma jaksamiseni loppua. Olisi pitänyt vaatia rehtoria purkamaan jännitteiseksi käyvää tilannetta, ennen kuin äiti vei minuun kohdistaman ajojahtinsa vanhempainyhdistyksen sosiaalisen median viestiryhmään. Siellä hän yritti perustaa adressia erottamisekseni.

Pienellä paikkakunnalla suljetunkin viestiryhmän keskustelut ja kampanjan käynnistäneen äidin perättömät puheet olivat nopeasti kylillä tiedossa. Olen poistanut huhujen välittäjiä omilta somekanaviltani, etten aivan uuvu itseäni koskevien väärien tietojen lukemisesta. 

Kun koululla ei osattu lopettaa häirinnästä käynnistynyttä tilannetta, lähdin hakemaan ratkaisua työrauhan palauttamiseksi työsuojeluvaltuutetun ja ammattijärjestön kanssa. Opettajanhuoneessa oltiin kyllä minun puolellani ja kehotettiin olemaan välittämättä – kaikkihan tiesivät äidin ja hänen tyylinsä. Koeta kestää -toivotukset eivät kuitenkaan ratkaise tilannetta vaan ainoastaan pitkittävät sitä.


Turvapaikanhakijoiden avustustyössä toiminut esimies:

Vihapuhe ja maalittaminen oli organisoitua

Puhelimeen tuli öisin ja mihin vain vuorokaudenaikaan kymmeniä soittoja ja viestejä. Hävitin satoja sähköposteja avaamattomina, kun alkoi olla selvää, että sieltä tuli vain minua ja järjestöämme solvaavia viestejä. Nimissäni tehtiin mm. lehtitilauksia.

Järjestömme perusti paperittomien turvapaikan kerrostaloon, jonka asukkaille tiedotettiin asiasta. Asukkaille jaetussa tiedotteessa oli yhteystietoni, ja joku julkaisi sen somessa. Sen jälkeen tunnettu poliitikko lähestyi mediaa järjestön ja minun toimintani laillisuutta kyseenalaistavalla kirjeellä, vaikka toimimme kunnan tilauksesta ja Suomen perustuslain edellyttämällä tavalla: kaikkia on kohdeltava tasaveroisesti, ja heikommassa asemassa olevia tulee auttaa.

Minun piti selvitä häirinnästä yksin, senkin vuoksi, että se iski lomakuukautena. Heinäkuun kestäneessä vyöryssä minua syytettiin pakolaisten laittomasta tukemisesta, kun järjestömme oli saanut kunnalta tehtäväkseen hätämajoituksen tarjoamisen paperittomille.

En pelännyt omasta puolestani, mutta vuosien kuluessa turvapaikanhakijoiden ja paperittomien tilanne on huolestuttanut usein. Tein häirinnästä työsuojeluilmoituksen, kun en muuta keksinyt, ja olin jo aiemmin suojannut omat yhteystietoni niin hyvin kuin itse pystyin.

Kaverini kysyivät, tiedänkö repostelustani maahanmuuttovastaisilla sivustoilla. Siellä ohjeistettiin maalituksessa ja jaettiin yhteystietojani ja valokuviani. Sellainenkin harmittaa, että nimikaimalleni on aiheutunut paljon haittaa, koska häntäkin varmasti maalitettiin. Sivustolle oli kerätty ikään kuin todisteeksi sellaisia aiempia maahanmuuttoon ja vastaanottokeskusten perustamiseen liittyviä tapahtumia, joista kertoviin median ja somen asiattomiin juttuihin minut saattoi linkittää.

Vuonna 2015 väitettiin, että järjestömme tuo maahan maahanmuuttajia ja toimii muutenkin lainvastaisesti. Jo tuolloin oli selvää, että mikään järkikeskustelu vihapuhujien kanssa ei ole mahdollista. Seurasin läheltä pienen kunnan kuohuntaa vastaanottokeskuksen ympärillä. Turvapaikanhakijoita syytettiin esimerkiksi paikkakunnan Facebook-ryhmissä nimeltä mainiten rikoksista, joita ei ollut tapahtunut.

Tuolloinen ohje oli, että somekeskusteluun ei pidä mennä mukaan. Nyt ajattelen, että selvät virheet olisi pitänyt oikaista ja muistuttaa keskustelijoita sananvapauden vastuista ja rajoista. Hiljaisuus kohun keskellä aiheuttaa mainehaittaa ja mielestäni aiheellista pelkoa motivoituneiden vapaaehtoistemme ja tulevien työntekijöidemme kaikkoamisesta. Toisaalta maalittaminen loppuu sillä, ettei vastaa mihinkään tai vastaa vain harkitusti. Sadoista heinäkuisista yhteydenotoista juontui yksi onnistunut keskustelu poliitikon kanssa ja yksi rakentava lehtijuttu, johon häirintä päättyi.

Vihapuhe on ollut organisoitua. Siinä on mukana sekä satunnaista sakkia että toistuvasti jotkut samat, hyvinkin sitkeät häiritsijät. Yleisötilaisuuksien alatyyliset huutelijat ja vihapuhujat tulivat säännönmukaisesti muilta paikkakunnilta. Samoin maalittajat näyttivät olevan toiselta puolelta Suomea kuin missä meidän toimintamme oli. Kaikista vihapuhe- ja häirintätapauksista pitää tehdä ilmoitus poliisille miettimättä, ylittyvätkö rikoksen tunnusmerkit varmasti.


Luokanopettaja:

Kollegan apuna

Lähdin puolustamaan pätevää oman koulumme opettajaa, kun häntä kohtaan alkoi yhden vanhemman käynnistämä ilkeä haukkumiskampanja sosiaalisessa mediassa. Ensin tämä oppilaan vanhempi vaati joidenkin oppilaiden siirtämistä toisiin kouluihin, mutta vaihtoi sitten agendakseen opettajan erottamisen. Muiden osapuolten tunnistama ja tunnustama pulma on kaiken aikaa ollut aivan liian suuri ja vaikea oppilasryhmä.

Epäasiallinen haukkuminen alkoi vanhempainyhdistyksen suljetussa viestiryhmässä, ja moni vanhempi lähti siihen mukaan. Pian törkykirjoittelua oli myös paikkakunnan julkisessa Facebook-ryhmässä, ja nyt myös minua syytettiin epämääräisesti jostakin, koska en asettunut häiritsijöiden puolelle. Kun julkista, epäasiallista keskustelua oli käyty kuukausia, niin lähikaupungin lehdestä tuli toimittaja tekemään asiasta jutun.

Olin yhteydessä Facebook-ryhmän moderoijiin ja kehotin heitä poistamaan opettajan ammattitaitoa kyseenalaistavia ja kunniaa loukkaavia viestiketjuja ja -viestijöitä. Näin tapahtuikin, mutta kuohunta ei loppunut. Yritin, mutta en onnistunut käynnistämään tilanteen sovittelua täällä meidän koululla. Wilmassa viestit olivat joskus hyökkääviä, mutta siellä keskustelu pysyi asiallisena.

Kiehuntaa on ollut vaikea pysäyttää monesta eri syystä.  Olimme samoihin aikoihin käyneet läpi koulujen johtamisjärjestelmän muutoksen ja yt-neuvottelut. Uudistusten jälkeen koulullamme ei enää ollut omaa rehtoria. Työntekijöiden tukeminen ja tilanteen selvittäminen kuuluisi sivistystoimen johdolle, mutta vaikealta näyttää.

Opettajan erottamisajojahdin käynnistänyt oppilaan huoltaja on poliittisesti aktiivinen ja merkittävissä luottamustoimissa kunnassa. Ratkaisua tulehtuneeseen asetelmaan haetaan nyt ulkopuolisella avulla. Mukana ovat olleet tähän mennessä AVI, hallinto-oikeus, poliisi, työsuojeluvaltuutettu ja ammattijärjestö.


Työsuojelupäällikkö, syyttäjänlaitos:

On erityisen tärkeää suojata uransa alussa olevia

Tyypillinen häirintätapaus on tuomiosta kiukustuneen osapuolen vihainen puhelinsoitto. Joku oikeusjutun osapuolista saattaa olla tyytymätön tuomioon ja haukkuu syyttäjää vähintään tyhmäksi tai usein pahemminkin, ja ehkä uhkaileekin. Silloin voi pyytää soittajaa pysymään asiassa, tai pitää itse lopettaa keskustelu, ellei näin tapahdu. Jotkin tapaukset ovat niin vakavia, että niistä tehdään rikosilmoitus ja ne etenevät esitutkintaan.

Näemme häirinnän kohdistuvan oikeudenhoitoa, ei yksittäistä syyttäjää vastaan. Kannustamme häirintää kokeneet kertomaan viesteistä esimiehelleen silloinkin, kun tilanne ei tunnu omasta mielestä kovin vakavalta tai ikävältä. Maalittajat ja vihapuhujat pyrkivät vaikuttamaan kohteensa tunteisiin, mikä onnistuu huonommin, kun häirintää ei pidetä vain omana tietona. Esimiehen ja työsuojelun pitää olla henkilöstön apuna ja estää häirinnän henkilöitymistä.

Jotkut häiritsijät lähettävät saman sähköpostin sadoille vastaanottajille, toiset käyvät tietyn henkilön kimppuun. Kannattaako viesteihin vastata, se vaihtelee tilanteiden mukaan. Mahdollisesta vastaamisesta on järkevää keskustella ensin työyhteisössä. Kiihtynyt oikeusistunnon osapuoli saattaa joskus rauhoittua, kun hänelle selvitetään, mihin oikeuden päätös perustui.

Erityisen tärkeää on suojata uransa alussa olevia. Työterveydenhuollon kautta on saatavilla tukea ja apua, jota kannattaa käyttää.

On myös tärkeää kerryttää tietoja häirinnästä ja sen muodoista eri aloilla ja eri ammateissa, jotta voidaan etsiä yleisen tason ratkaisuja ja myös vaihtaa eri alojen välillä kokemuksia ja tietoja parhaista keinoista häirinnän ja kiusaamisen pysäyttämiseksi.


Työsuojelupäällikkö, järjestö:

Häirintätapausten raportointi kerryttää tietoa riskeistä

Tehtävämme työsuojeluyhteistoiminnassa on arvioida työhön liittyviä riskejä. Kun henkilöstöömme ja vapaaehtoisiimme kohdistuvaa häirintää alkoi esiintyä pakolaiskriisin alkaessa, näitä tapauksia tuli kokouksiimme tiedoksi yleensä työsuojeluvaltuutetun välityksellä. Häirintää kokevien tulee kertoa tapahtumista ensisijaisesti omalle esimiehelle, joka auttaa ratkaisujen etsinnässä ja toteuttamissa.

Oli saattanut olla vakavaakin fyysistä uhkailua ja myös somevälitteistä häirintää, jossa näkökulmat kärjistyvät. Henkilöstöämme haukuttiin ja joissakin tapauksissa ja perheenjäseniäkin uhkailtiin.

Havahduimme nopeasti siihen, että henkilöstön häirintä on todellinen riski ja järjestimme yhdessä työterveyshuollon kanssa kaikille avoimen tilaisuuden. Siellä käynnistettiin keskustelu riskeistä ja ryhdyttiin etsimään keinoja tilanteiden ratkaisemiseksi ja avuksi häirintää kokeneille. Häirintäkokemukset ovat hyvin erilaisia ja niiden selvittämisen keinotkin ovat aina tapauskohtaisia. Esimerkiksi psykologin tapaamista varten ei tarvitse pyytää erillistä lähetettä.

Laadimme työsuojelutoimikunnassa ohjeet väkivalta- ja uhkatilanteiden varalle. Ohjeissa kiinnitimme eniten huomiota fyysiseen uhkaan mutta jonkin verran myös somevälitteiseen häirintään. Somessa tavallisinta häirintää on myönteisesti turvapaikanhakijoihin suhtautuvien haukkuminen ja muu ikävä kielenkäyttö erilaisissa Facebook-ryhmissä.

Ohjeemme on, että uhkaaviin tai herjaaviin viesteihin ei pidä vastata, mutta niistä tulisi kertoa esimiehelle hyvin matalla kynnyksellä. Voi olla, että auttamistyön ammattilaiset ohittavat häirinnän ehkä liiankin helposti ja jättävät raportoimatta siitä. Toivomus on, että kaikki uhkaavat tilanteet dokumentoidaan. Rikoksen tunnusmerkit täyttävästä häirinnästä pitää aina tehdä ilmoitus poliisille.


Juontaja, yrittäjä:

Mustaa huumoria ja kollegiaalista tukea

Kun julkiset esiintymiset ja näkyvyys mediassa ovat osa työnkuvaa, häiriköintiin joutuu ikävä kyllä tottumaan. Häirintä on jatkuvaa, ja siinä toistuvat samat kuviot. Kiusaajatkin ovat joskus samoja, minkä olemme todenneet kollegojen kanssa kokemuksiamme vertaillessamme. Olemme myös kehittäneet nopean tuen systeemin, jossa naiset tukevat toisiaan somehäirinnän iskiessä.

Vaikka en kovia aikoja elämässäni kokeneena pienistä hätkähdä, pidän vihapuhetta vaarallisena ilmiönä. Torjunta ja musta huumori ovat ne keinot, joilla itse selviän rumista puheista ja vainoajista.

Helpointa on torjua ja ohittaa niiden miesten seksiviestit, jotka vilauttelevat miehisyyttään. Napsuttelen vain viestit roskakoriin.

Työläämpiä kohdattavia ovat tuulesta temmatut kohut somessa, varsinkin jos viestin lähettäjä vaikuttaa sairaalta tai aivan oudolta. Estän häiritsijät sometileilläni. Nykyään yritän saada jo etukäteen sovittua, että haastattelujen kommentointimahdollisuus on suljettu.

Kohut voivat syttyä mistä vain kommentistani tai saada vauhtia jutusta, jossa minua on haastateltu, tai ihan vaan siksi, että olen esiintynyt mediassa työtehtävissä. Häiritsijät kehittävät kohua olemalla pitämättä jostakin ominaisuudestani, kuten puhetyylistäni. He väittävät minulla olevan mitä oudoimpia asenteita tai mielipiteitä, jotka he tuomitsevat. Mitään järkeä viesteissä ei ole.

Somekohu kestää yleensä noin kaksi viikkoa. Silloin suljen puhelimen ja torjun häirinnän välttämällä sähköpostin, Instagramin ja Facebookin lukemista. Kun asiattomia viestejä tulvii joka kanavalta, joku muu selaa ne puolestani, koska seassa voi olla työasioitakin.

Musta huumori on itselleni ehkä luontaisin tapa käsitellä häirintää ja rasistisia viestejä. Tutuille olen sanonut, että jos minut jonakin päivänä löydetään jätesäkistä, niin etsivät murhaajan yhteystiedot pelotteluviestit-sähköpostikansiostani. Sinne talletetaan ne viestit, jotka nopealla silmäilyllä ovat pelottelua. Jokuhan voi toteuttaa uhkauksensa.


Viestintäpäällikkö:

Nopea vastaaminen tarkoittaa minuutteja, ei huomista

”Uskokaa tai älkää, tästä pitää vielä maksaakin”, kirjoitti mies aamuyöllä päivityksessään kotiateriapalvelun annoksesta. Silloinen Palmia-liikelaitos vei tuolloin kotiaterioita tuhansille vanhuksille ja vammaispalvelujen asiakkaille Helsingissä. Tämä yksi kuljetus miehen äidille oli mennyt pahasti pieleen. Postauksessa oli annoskuva kotiin tuodusta lautasellisesta ikävänharmaata mössöä.

Kuvalinkkiä mössöannokseen postattiin aamusta alkaen Palmian Facebook-sivulle ja tapausta kommentoitiin sivun keskusteluketjuissa. Niissä meiltä vaadittiin kannanottoja ja pyydettiin esiintuloa. Ensimmäinen vastauksemme kello 12.30 tuli aivan liian myöhään. Ruokakuvan herättämä keskustelu oli alkanut levitä Twitteriin ja muuallekin.

Mitä opimme? On reagoitava itse ja välittömästi heti, kun viesti osuu kohdalle. Meidän kaltaisessamme organisaatiossa ei ole aikaa etsiä juuri tästä asiasta vastuullista tahoa ja suunnitella vastausviestejä, kuten tuolloin teimme.

Olimme liian hitaita. Ensimmäiset soitot toimittajilta tulivat samana päivänä kahden aikoihin. Itse olin vasta palaverissa, jossa mietittiin, pitääkö asiaan reagoida, miten pitää reagoida ja millainen viesti halutaan julkisuuteen antaa. Päivän mittaan meitä lähestyivät kolmen alueellisen uutismedian toimittajat. Uutinen oli heillä verkossa saman tien. Meille oli vielä epäselvää, kuka vastaa ja kuka ei. Media kuitenkin lainaa toisiaan ja verkkokeskustelujen kommentoijia, ellei saa yhteyttä asianosaisiin, ja täyttää itse tyhjät aukot.

Seuraavana päivänä annoskuvasta lähtenyttä keskustelua uutisoivat ainakin Taloussanomat, Iltalehti ja Talouselämä. Netissä alkoi kiertää henkilöstöstämme ryhmäkuvakaappaus, josta oli väännetty herjaava meemi.

Oman talon väelle pitää kertoa heti, mitä on tapahtumassa, ja heti tarkoittaa kymmenessä minuutissa. Ruokakuvatapauksessa emme saaneet kerrottua henkilöstölle edes samana päivänä, mistä kohu oli alkanut, kuka sitä hoiti ja miten, ja kenelle mediatiedustelut piti ohjata. Se oli ikävää, koska kotiateriapalveluun alkoi nopeasti tulla yhteydenottoja mediasta, eikä heillä ollut oikein tietoa, mitä sanoa. Heille tuli kurja tunne epäonnistumisesta.

Parin päivän päästä jälkikeskustelu alkoi kääntyä positiiviseksi ja korjaavia juttuja ilmestyi monissa julkaisuissa. Toisaalta villit ja eniten mainehaittaa aiheuttaneet viestiketjut somen eri foorumeilla ja valtakunnallisissa medioissa tavoittivat arviomme mukaan jopa satatuhatta ihmistä.

Jos vastaava sattuisi uudelleen, laittaisimme myös ulkoisen viestinnän kanavillemme, kuten verkkosivuillemme, heti tiedoksi, mistä on kyse ja miten ratkaisemme ongelmaa. Sekä media että suuri yleisö hakee sieltä tietoa, ja jos sitä ei löydy, me näyttäydymme tiedon pimittäjinä.

Ennakointi on aivan ehdotonta. Selkiytimme viestintävastuut ja velvoitteet johdon kanssa. Somen ylläpitäjämme tietävät nykyään, kuinka kanavia moderoidaan, jos siellä kuohuu, ja kuinka vastata kysyjille, kun vastauksia ei vielä ole.


Viestinnän ja markkinoinnin asiantuntija:

Vihapuhetta vai vihaista palautetta?

Turvapaikanhakijoihin ja Itä-Euroopan romaneihin liittyviin päivityksiimme alkoi vyöryä kommentteja eri somekanavilla välillä jopa parin sadan viestin päivävauhtia vuodesta 2015 alkaen. Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa reagoitiin kriisin alusta saakka ponnisteluihimme, kuten vaatekeräyksiin ja varainhankintaamme.

Noin kolmanneksella asenne oli myönteinen ja auttamishaluinen. Monet ymmärsivät vaikeassa tilanteessa olevien ihmisten hädän. Moni halusi auttaa meitä auttamaan ihmisiä, jotka olivat vailla turvaa. Mutta 2015 oli käänteentekevä vuosi myös siksi, että sen jälkeen aggressiivinen keskustelu on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus.

Valtaosa sosiaalisen median keskustelijoista argumentoi tyylillä ”te olette naiiveja idiootteja”. Viestit ovat negatiivisia ja välillä myös rasistisia hyökkäyksiä, ja ylipäätään vastoin sitä arvopohjaa, joka ohjaa erittäin vaikeassa tilanteessa olevien ihmisryhmien parissa työtä tekevän yleishyödyllisen säätiön toimintaa.

Ei ole ihme, että somekanavien sisältö välillä jopa järkytti henkilöstöä. Vaikka työtämme oli aiemminkin kritisoitu, ei tällaiseen ollut totuttu. Viestinnässä roolimme oli rauhoitella hätääntyneitä myös organisaation sisällä. Suosittelimme henkilöstölle myös, että keskustelua ei ole tarpeen seurata, jos siitä seuraa ahdistusta, eikä seuranta kuulunut työtehtäviin.  

Teimme aika nopeasti eron vihapuheen ja vihaisen palautteen välille. Moderoimme somea poistamalla rasistiset viestit ja ala-arvoisen kielenkäytön, kuten kiroilun. Keskustelun moderoinnin lisäksi fasilitointi oli keskeistä. Ohjasimme keskustelua aktiivisesti neutraalimpaan suuntaan muistuttamalla asiallisen julkisen keskustelun säännöistä.

Sen sijaan vihaiseen palautteeseen otimme hyväksyvän kannan, jos se kohdistui työhömme tai arvoihimme. Meillä ei myöskään ollut syytä sensuroida asiallista mutta poliittisesti latautunutta keskustelua, vaikka se ei olisikaan vastannut maailmankuvaamme. Tällaisia kommentoijia lähestyimme dialogisesti ja empaattisesti, vaikka viestijä miten aggressiivisesti olisi moittinut hyysäämisestä ja sinisilmäisyydestä. Vihaisen ihmisen kuunteleminen ja kunnioittava kohtelu on ihmisarvotyötä. Samalla toistimme järjestelmällisesti oman työmme tavoitteita ja perusteita.

Organisaation maineenhallinnan kannalta on olennaista tuntea kritiikin tyyli ja aiheet, jotta niihin voidaan paremmin varautua myös ennakolta. Kysymys-vastaus-patteriston rakentaminen on helpompaa, kun tietää, millaisista asioista kommentteja luultavasti jatkossa saadaan. Pyrkimys dialogiin on myös maineenhallinnan kannalta parempi tavoite kuin keskusteluyhteyksien katkaiseminen.

Dialoginen lähestyminen ja empaattinen asenne ovat vahva viesti myös niille, jotka vain seuraavat keskustelua sosiaalisessa mediassa hiljaa taustalla. Heitä on kuitenkin valtaosa. Turvallisen ilmapiirin luominen madaltaa myös hiljaisen enemmistön ja monen keskusteluista vetäytyneen kynnystä palata mukaan someviestintään. Organisaatioilla on velvollisuus osallistua keskusteluilmapiirin parantamiseen.